Digisynergiaa yritystreffeiltä -IhanaElo & Digital Education Services Finland

Digital Education Services Finland perustettiin vuonna 2015. Yhtiöllämme oli kunnianhimoiset tavoitteet, sillä halusimme kehittää täysin uuden toimintamallin ja työkalun osaamisen kehittämiseen ja tunnistamiseen. Varsin nopeasti havaitsimme, että tavoitteemme toteutuminen edellyttää työkaluksi digialustan. Sen pitäisi toimia kaikkialla, jokaisella yksityisesti ja sen tulisi olla helppokäyttöinen. Lisäksi siinä pitäisi olla ominaisuuksia, joita muilla ei ole.

Jotta digialusta olisi aidosti hyödyllinen, sen tulisi mahdollistaa uutta liiketoimintaa sen käyttäjille. Kaiken kukkuraksi sen ohjelmistot ja konesalipalvelut tulisi saada maksuttomasti käyttäjien ulottuville. Hanke onnistui aikataulussa ja se jopa ylitti sille asetetut toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet.

Näin syntyi Uranet®-digialusta, joka otettiin käyttöön vuonna 2018 Pohjois-Suomen ELY-keskuksen vetämässä Matkailudiili-hankkeessa.

Miten ja missä voisimme kohdata yrityksiä?

Teknisen toteutuksen jälkeen pieni yrityksemme oli uuden haasteen edessä. Missä ja miten voisimme kohdata sellaisia yrityksiä, joiden ongelmiin Uranet® olisi ratkaisu? Mitä tekisimme, jotta voisimme kertoa tuotteista ja palveluistamme? Havaitsimme, että yksi hyvä tapa tavoittaa kumppaneita, on osallistua Businesstreffeille.

Keväällä 2019 tutustuimme Businesstreffeillä IhanaElo Oy -nimiseen yritykseen. Emme tunteneet IhanaElon yrittäjän Alisa Yli-Villamon kanssa aiemmin toisiamme. Tästä huolimatta löysimme nopeasti yhteisiä arvoja ja yhteiset tavoitteet, vaikka molemmat toimivat eri toimialoilla.

Molemmilla on intohimona tuoda uusia, kohderyhmiensä elämää helpottavia tuotteita ja palveluja markkinoille. Kummankin yrityksen missiona on mahdollistaa omaa liiketoimintaa toisille yrityksille ja yrittäjille. Näiden asioiden löytäminen tuotti erinomaiset puitteet hedelmälliselle ja pitkäkestoiselle yhteistyölle. Nykyisin Uranet®-digialusta mahdollistaa sen, että IhanaElo voi toteuttaa omaa toimintaansa verkossa vaivatta ja turvallisesti.

Uranetin® avulla varmistamme, että IhanaElo®-hyvinvointivalmennusten ja -hyvinvointiohjaajan koulutuksen materiaalimme ovat ketterästi ja laadukkaasti jaettavissa ja käytettävissä niin suomeksi kuin englanniksi. Kohtaamiset voimaannuttavat toimimaan, mutta joustava digialusta luo vahvan perustan onnistumisellemme. Olen varma, että yhteistyömme tukee kummankin toiminnan laajentumista myös tulevaisuudessa. – Alisa Yli-Villamo, IhanaElo Oy

IhanaElon digipalvelu Uranetissa:

Molemmat yritykset kehittyvät yhteisellä taipaleella

Taivaltamme on jatkunut kaksi vuotta ja matka jatkuu edelleen. Kokemuksena tämä on ollut mahtava kahden aloittavan startup-yrityksen matka. Molemmat yritykset kehittyvät yhteisellä taipaleella. Uusia asioita opitaan ja kehitetään jatkuvasti. Näin voimme luoda yhteistyömme kautta yhä parempia kokemuksia ja elämyksiä, jotka näkyvät loppukäyttäjillä saakka. Synergia on todellista ja sitä esiintyy käytännössä, sillä voimme helposti mahdollistaa IhanaElolle rajattoman kasvun ilman IT-investointeja.  

Ilman Businesstreffejä emme olisi ehkä koskaan kohdanneet ja saaneet tällaista tilaisuutta. Se mahdollisuus kannatti käyttää hyödyksi.

Tuomo Ryynänen, Digital Education Services Finland